Neulemallin suunnittelu alkaa ideoinnista, jatkuu visuaalisella ja teknisellä suunnittelulla ja loppuu valmistukseen. Mutta mistä löytäisin idean uudelle neulemallille. Miten muuttaisin sen valmiiksi malliksi ja tuleeko siitä ollenkaan sellainen kuin ajattelin.
Jos pääkoppa tuntuu totaalisen tyhjältä, kannattaa vaikka lähteä liikkeelle pois kotoa paikkaan, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Vaikka kirjastoon tai ehkäpä luontoon. Mitä ihania heiniä, puita, peltoja, kantoja sun muita ulkoillessa vastaan tuleekaan ja puhelimeen voi taltioida parhaat ”ideanherättäjät”. Näitä otoksiahan sitten kerääntyy melkoinen määrä ja kuvatessa heränneet ideat ovat osin jo kotona unohtuneet. Onneksi yksikin ajatus josta lähteä eteenpäin, riittää. Kuva-ja neulekirjojen tutkiminen on myös mukava tapa saada ajatuksia. Koneneulonnassa hyväksi havaitsemani luonnostelu on vain alkaa tekemään erilaisia tilkkuja, kokeilla neulajärjestyksiä, lankoja ja värejä sekaisin. Luonnostella voi monella tavalla. Aiemmin kynä ja paperi olivat aina laukussa tai taskussa mukana, kaikki ahaa-elämykset ja huomiot tallentuivat pikku vihkosiin. Jokainen voi kokeilla tapaa mikä itselle parhaiten sopii, oli se kamera, piirtäminen tai suoraan tilkkujen tekeminen.
Tuumasta toiseen
Suunnittelu on hidasta puuhaa ja siihen kannattaa ryhtyä ajan kanssa. Usein käy niin että alku takkuaa, mutta kun vauhtiin pääsee, ei malttaisi lopettaa ollenkaan. Erilaisten lankojen, sidosten ja värien yhdisteleminen ja testaileminen on mielenkiintoista ja hauskaa. Mallitilkkuja kannattaa tehdä paljon jotta löytäisi parhaan tien kohti alkuperäistä ideaa. Matkalla kuitenkin moni asia muuttuu, idea tuottaa uutta ideaa ja paras lopputulos voi olla jotain aivan muuta kuin alunperin tavoitteli. Vääjäämättä tulee paljon sutta ja sekundaa, mutta kaikki tämä tekeminen auttaa pääsemään toivottuun lopputulokseen.
Jokainen mallitilkku kannattaa taltioida muistiin ohjeineen ja säilyttää myöhempää käyttöä varten. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin huomata tekevänsä samoja kokeiluja uudelleen ja uudelleen. Välillä näistä tilkkukasoista voi löytää aarteen. Kun tekee paljon kokeiluja kerralla, sokeutuu välillä näkemään niiden käyttökelpoisuuden. Välillä tekeekin hyvää laittaa tilkkuja ”jäähylle” ja palata tutkimaan niitä myöhemmin. Ja muistiinpanojen avulla pystyt tekemään tästä löytämästäsi aarteesta uuden samanlaisen tilkun vaikka eri langoista.
Valmis malli
Perusteellinen tutkiminen, kokeileminen ja muistiinpanot auttavat valmiin ”reseptin” ja työn tekemisessä. Neuloksen rakenteen lisäksi on tärkeää suunnitella neuleen koko ja mittasuhteet. Sama malli eri langoilla toteutettuna muuttaa koko valmiin tuotteen mittasuhteet ja koon, joten langan laatu ja vahvuus sekä silmukoiden suuruus ovat aivan yhtä tärkeitä kuin neulos itsessään. Tarkoitus on, että pystyt tekemilläsi ohjeilla valmistamaan samanlaisen neuleen vaikka vuosien päästä uudelleen. Selkeät ohjeet ovat kaiken a ja o, oli malli sitten helppo tai vaikeampi toteuttaa.
Perusneulokset ovat aina kauniita, ajattomia ja tyylikkäitä. Ne sopivat jokaiseen lankaan ja neuleeseen, arkeen ja juhlaan. Tämän vuoksi niillä on pysyvä paikka verkkokaupassani. Perusneulosten lisäksi on mukava olla myös omia suunnittelemia neuloksia. Välillä haluaa jotain hieman erilaista joka erottuu joukosta ja jota ei ole saatavilla muualta. Malli voi olla hyvinkin yksinkertainen, mutta siinä on silti jotain erityistä. Oli malli sitten yksinkertainen tai monimutkainen, on ne kaikki mietitty ja suunniteltu parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.